Hei! Tänään meillä onkin aiheena, miksi juuri kanit? Olen yrittänyt mahdollisimman hyvin miettiä, miksi otimme kaneja ja miksi juuri kanit, eikä vaikka koira.
Oikeastaan silloin kun Tilli tuli, mulla ei ollut paljoakaan käsitystä kanin hoidosta tai mistään muusta. Meillä ei ollut aikaisemmin ollut mitään lemmikkejä. Ennen Tillin tulemista en ollut uskaltanut ottaa kaneja syliin, sen takia koska pelkäsin että kani purisi tai yrittäisi päästä karkuun. Ennen Tillin tuloa, oltiin joskus vain puhuttu että olisi kiva jos meillä olisi koira. Koiraa ei kuitenkaan sitten koskaan meille tullut.
Saimme Tillin meidän tutuilta. Kun Tilli tuli meille minä ja sisarukseni kiinnyimme siihen heti. Muistan, että ekan yön nukuimme sisarusteni kanssa Tillin häkin vieressä. Tilli oli ollut meillä jo jonkin aikaa, kun ajattelimme että kyllä se tarvitsee kaverin. Silloin ostimme Mossen. Luna tuli meille sitten ja sitten myös Luna sai poikasia.
Kanit tarvitsevat myös hoitamista, eikä voi sanoa että kanit eivät veisi aikaa. Koirakin tarvitsee hoitamista, se pitää kouluttaa ja käyttä lenkillä päivittäin. Koira voi olla haastavampi lemmikki kuin kani, mutta ei kanitkaan mitään helppoja lemmikkejä aina ole. Kanitkin voivat olla haasteellisia. Kani sopi meille siinä silloin hyvin ja sopii edelleenkin.
Joten vastaus kysymykseen, miksi juuri kanit on varmaankin se että kanit ovat aivan supersuloisia ja ihania, vaikka kanit ovatkin aika "pieniä" eläimiä, niin jokaisella kanilla on aivan erilainen ainutlaatuinen luonne. Niille voi jakaa kaiken, mutta ne eivät jaa sitä eteenpäin. Kanit piristävät synkintäkin päivää, ja enään en voi edes kuvitella millaista olisi ilman kaneja?
Tässä postauksessa oli myös sitä "kanihistoriaani", ja tästä ei välttämättä tullut sellainen postaus kuin olin suunnitellut. Mutta sain tälläisen postauksen aikaan, joten ollaan tyytyväisiä tähän :)
Kerro kommentilla, että miksi juuri sinä pidät kaneista ja pystyisitkö ajattelemaan elämääsi ilman kaneja?
Ois kyllä kauheeta jos kaneja ei olis, meillä kun niitä on ollut siitä lähtiin kun ykkösellä sain ekan eli nyt jo yli seittemän vuotta...
VastaaPoistaNiimpä! :)
Poistaen pystyisi kuvittelemaan jos mulla ei ois kania, kiva postaus
VastaaPoistaJoo, kiitos :)
PoistaPidän kaneista, koska ne on ihania ja söpöjä <3
VastaaPoista