maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #1 -Mitä tarvitsee kun ostaa kanin?


Hei! Hyvää joulukuun alkua kaikille! En voi uskoa, miten nopeasti tämä syksy on mennytkään. Nyt on kuitenkin jälleen se aika vuodesta, että blogissa on joulukalenteri. Se tarkoittaakin sitä, että joulukuun 24 päivään asti, pääsette "avaamaan" tämän blogin joulukalenterin luukkuja. Pääsette lukemaan 24 erilaista postausta, joista pyrin tekemään mahdollisimman mielenkiintoisia. Joukosta löytyy kuulumisia, kuvia, videoita ja muita erikoispostauksia. Olen laittanut ylös 19 päivän joulukalenterin luukkujen aiheet, mutta myös te saatte vaikuttaa niihin! Jätin teidän ehdottamille ideoille viisi luukkua, joten kommentoi minkälaisia postauksia haluaisit nähdä joulukalenterissa. Valkkaan ehdotuksista mielenkiintoisimmat ja ne pääsevät mukaan joulukalenteriin! 

Lauantaina tuli uusi video YouTube kanavalle. Videon aiheena oli mitä tarvitsee kun ostaa kanin. Kaikki asioista eivät ole välttämättömiä, ja saatoin myös unohtaa mainita joitakin asioita, joita olisi hyvä olla! Toivottavasti videosta on jollekkin jotain hyötyä ja iloa! 


Muistutan vielä käynnissä olevasta arvonnasta, joka on kaikille lemmikeille. Osallistu arvontaan tästä, ja viimeinen osallistumispäivä on 11.12!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kaneille oma heijastinliivi

Hei! Nyt tulee taas uutta postausta, joita ei nyt ole taaskaan vähään aikaan tänne ilmestynyt! Luntakin on tullut ja aika paljon sitä on myös sulanut. Toivotaan että lunta tulisi vielä lisää, ja se ei sulaisi pois. Kaneille kuuluu hyvää. Kanit ovat päässeet ulkoilemaan pihalle ja lauantaina oli kaikki kanit samaan aikaan valjaissa pihalla. Lauantaina leikkailtiin kanien kynsiä ja kanit olivat paljon sisällä. Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Huomenna tulee info video, ja se on lähinnä YouTube kanavan tilaajille, ja videolla kerron vain siitä arvonnasta, ja kerron sen että lauantaisin tulee uusia videoita ja YouTube kanavalla on nyt yli 100 tilaajaa! Viikonloppuna kuvasin myös valmiiksi ensi lauantain videon, ja sitä olen tässä nyt koonnut.

Kanit saivat noin pari viikkoa sitten pienelle koiralle tarkoitetun heijastinliivin ja se on juuri kanille sopiva. Tuollaista olin yrittänyt löytää jo vähän pidemmän aikaa. Sitä ollaan sitten sisällä testailtu. Ja tuo heijastinliivi maksoi 10 euroa. Itse ainakin tykkään siitä :D



Eilen illalla vein Lumin pihalle, ja samalla testasin sitten miltä se näyttää ulkoillessa. Laitoin valjaat ensimmäiseksi ja sitten laitoin ton heijastinliivin siihen päälle. Se valjaiden hihna tuli ehkä vähän sellain typerästi sieltä alta, ja valjaatkin näyttivät ehkä vähän hölmöiltä siellä alla, mutta ehkä siihen joku ratkaisu vielä keksitään!



                             Valjaista roikkui yksi naru, jonka Lumi sitten otti suuhunsa





Vielä on myös aikaa osallistua arvontaan! Jos et ole osallistunut, niin osallistu ihmeessä! Viimeinen osallistumispäivä on 11.12, ja voittaja julkaistaan seuraavana päivänä! Osallistu arvontaan täältä!

Mikä kuvista oli suosikkisi?
Ja onko teidän kaneilla heijastinliivejä?

torstai 20. marraskuuta 2014

Kanien ulkoilua lumessa (8-9.11)

Hei! Sainkin kuin sainkin viime viikonloppuna julkaistua kanien ulkoilu videon, joka on kuvattu 8-9.11. Silloin tuli lunta, ja kanit olivatkin joka päivä ulkona nauttimassa lumesta. Lumet sulivat, ja sain vasta nyt viikonloppuna julkaistua ja editoitua videon. Nyt ei siis ole enää lunta, mutta melkein joka päivä on ollut ainakin aamulla pari astetta pakkasen puolella. Toivottavasti sitä lunta saataisiinkin pian, niin olisi ulkonakin kivemman näköistä. Kuvia kaneista ja muuta tulee sitten varmaan huomenna, lauantaina tai sunnuntaina. Viikonloppuna saattaa myös tähän blogin ulkoasuun tulla pienen pieniä muutoksia! Tässä postauksessa mulla ei ole mitään muuta kerrottavaa, mutta jos haluatte niin katsokaas tuo video!


torstai 13. marraskuuta 2014

IINAN KANILA 3 VUOTTA JA ARVONTA!

Hei! En voi uskoa sitä, että tasan kolme vuotta sitten perustin tämän blogin! Blogin perustamisen idea lähti minun kaverilta, ja suunnittelimme että perustamme yhteisen kani blogin. Se ei kuitenkaan onnistunut ja päätin sitten perustaa oman blogin. Perustin blogin ja nimeksi tämä sai Iinan Kanila, koska en silloin muuta nimeä keksinyt. Ja muuta osoitettakaan en silloin blogille keksinyt. 2011 Tänne blogiin tuli vain muutama postaus, ja niissä postauksissa ei ollut kuvia, ne oli lyhyitä enkä muutenkaan osannut käyttää kunnolla Bloggeria :D 2012 Tänne tuli enemmän postauksia ja nekin olivat vielä lyhyitä ja kuvia oli harvoin postauksissa. 2013 Aloin kirjoittaa tänne useammin, kuvia alkoi tulemaan enemmän ja myös muita erikoispostauksia alkoi tulemaan. Ja tällä hetkellä postauksissa on yli puolet enemmän tekstiä ja olen saanut paljon kommenttia siitä, että miten paljon tässä kolmen vuoden sisällä minun kirjoittaminen on kehittynyt. Jos ette olisi laittaneet paljon hyvää ja rakentavaa palautetta, en olisi varmaankaan nyt tässä tilanteessa! Kiitos siis kaikista kommenteista, ja 130 lukijasta!

Ja sitten siihen teitä varmaan enemmän kiinnostavempaan aiheeseen, eli arvontaan. Ensimmäistä kertaa on tässä blogissa arvonta! Jos haluat osallistua arvontaan, lue osallistumisohjeet hyvin!

HUOM!
Arvonta on ILMAINEN, ja minä maksan siis palkinnot ja postikulut!
Arvonta on kaikille lemmikeille, mutta ei isoille eläimille esim. hevosille (Arvonta on siis kissoille, koirille, kaneille, marsuille, muille jyrsijöille, linnuille ja muille pienille eläimille)

Osallistumisohjeet
-Olet blogini rekisteröitynyt lukija (Arvonta on vain rekisteröityneille lukijoille!)
-Arvan saat kun kommentoit tähän postaukseen lukijanimesi, sähköpostisi ja mitä lemmikkejä omistat
-Halutessasi saat lisäarvan, jos mainostat arvontaani omassa blogissasi alhaalla olevan kuvan kanssa. Laita myös kommenttiisi linkki blogiisi tai postaukseesi, josta mainostus löytyy!
-Voit myös saada toisen lisäarvan, jos käyt tilaamassa YouTube kanavani Iinan Kanila! (Tilaa kanavani julkisesti)

Esimerkki
Lukijanimeni: Elli
Sähköpostini: elli.esimerkki@arvonta.fi
Mitä lemmikkejä omistan: Kanin ja koiran
Mainostus löytyy täältä: Ellinblogi.fi/arvonnanmainostusta
Ja tilasin YouTube kanavasi. Osallistun kolmella arvalla!

Arvat
Yhden arvan voit saada kommentoimalla tähän postaukseen lukijanimesi, sähköpostisi ja mitä lemmikkejä sinulla on.
Ensimmäisen lisäarvan voit saada mainostamalla arvontaani blogissasi.
Toisen lisäarvan voit saada tilaamalla YouTube kanavani.
Yhteensä voi saada kolme arpaa!

Palkinto
Palkinnon ostan sen mukaan mitä lemmikkejä voittajalla on. Palkinto on noin 3-4 tavaraa/esinettä.

Viimeinen osallistumispäivä on 11.12, ja voittajan kerron 12.12!
Arpominen tapahtuu niin että laitan kaikki arvat laatikkoon/rasiaan ja pikkuveljeni nostaa sieltä yhden lapun, ja se kenen nimi on lapussa voittaa arvonnan. Otan sen jälkeen yhteyttä voittajaan sähköpostilla, käyn ostamassa palkinnon ja laitan sen postiin!

Ja sitten vain osallistumaan! Onnea kaikille arvontaan!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tulihan sitä lunta

Hei! Jälleen kerran on aika mennyt nopeasti, ja postaus tulee vähän myöhässä :D Sanoin silloin että huomenna tulee kuulumisia, mutta eipäs sitten tullutkaan. Lunta alkoi satamaan torstaina illalla, ja sitä tulikin sitten ihan kivasti. Sääennusteista olin kyllä jo lukenut, että tämä lumi tulee sulamaan. Otettiin siis koko ilo irti kanien kanssa lumesta. Joka päivä kaikki kanit pääsivät ulkoilemaan lumessa. Lumille se oli ensimmäinen kerta lumessa. Tilli ihan rakastaa lunta, ja siitä tulee melkein eri kani kun sen päästää lumeen. Mosse ja Lunakin pitävät lumesta todella paljon. Lumilla riittikin sitten ihmeteltävää ja tutkittavaa. Kuvasin samalla kaneista videota, kun kanit juoksentelivat lumessa. Sen videon näette vasta tämän viikon lauantaina. Videoita ei ole tullutkaan kahteen viikkoon, vaikka sanoinkin että joka viikko tulee uusi video, pahoittelut siitä. Päätin sittenkin että lauantai olisi parempi päivä videoille, joten uusia videoita tulee melkein joka lauantai, ja poikkeuksista pyrin ilmoittamaan täällä tai meidän Facebook- sivuilla. Tähän postauksen loppuun laitan nyt kaksi viikkoa sitten otettuja kuvia Lumista!




Ja vielä yksi juttu! Tällä viikolla tai ensi viikolla ilmoittelen täällä blogissa, jostakin toivottavasti mukavasta asiasta! Joten palaillaan silloin!

                             Tuliko teillä päin lunta? Ja tykkäävätkö kanisi lumesta?

tiistai 4. marraskuuta 2014

Vastaukset kysymyksiin

Hei, pitkästä aikaa! Nyt vihdoin tulee vastaukset kysymyksiin. Kysymyksiä tuli noin 50 ja kiitos jokaisesta kysymyksestä. Vastaan tässä postauksessa lähes kaikkiin kysymyksiin. Joitakin kysymyksiä kysyttiin useamman kerran ja niitä en tähän ottanut. Joissain kysymyksissä saattaa olla pienempi tekstin koko, kuin muissa mutta ei anneta sen häiritä. Kysymyksien väliin laitoin joitakin vanhoja kuvia!

Lempisarja?
-Mulla ei ole lempisarjaa

Missä näet itsesi tasan vuoden päästä?
-Koulun penkillä

Kuvaile itseäsi yhdellä lauseella.
-Positiivinen

Onko muita lemmikejä kuin kanit?
-Ei ole

Leivotko usein?

-Noin kerran viikossa

Millainen olisi unelmien kani mielestäsi?
-Sellainen joka ymmärtäisi esteillä hyppimistä, olisi todella hyväluonteinen.

Kuinka usein kanisi saavat tuoretta?
-Aika usein


Lempi kuvasi?

-Niitä on todella paljon, mutta yksi lemppareista on tämä
Miksi halusit oottaa juuri kaneja?
-Aluksi en ollut kiinnostunut kaneista, mutta sitten kun saatiin Tilli meidän tutuilta niin siitä se kiinnostus alkoi.


Jos saisit uuden kanin mikä sen nimi olisi?
-Tää on aika paha, koska miettisin sitä todella kauan että mikä sopisi sen nimeksi, joten en tiedä :D


Annatko kaneille usein herkkua?
-Kanit saa todella harvoin kaupasta ostettuja herkkuja


Mikä on sun lempiruoka?
-Spagetti ja jauhelihakastike


Miten hellit kanejasi?
-Rapsutuksilla ja joskus herkuilla
Mikä on sun lembiblogi?
-Niitä on aika monta, mutta lempikaniblogeja ovat esimerkiksi pupuninjat ja elämää kanien kanssa.


Onko sinulla omaa konetta?
-On


Onko sinulla järkkäri, jos on mikä?
-Canon Eos 600D

Onko sinulla kameraan muita varusteita?-Mulla on kolme kamerajalkaa
Kanien lempiherkku?
-Porkkana, banaani, omena

Suurin unelmasi?
-Perustaa oma kahvila


Minne haluaisit matkustaa? 
-Amerikkaan

Mitä kuuluu?
-Oikein hyvää kuuluu :)


Haluaisitko muuttaa ulkomaille, jos haluat niin minne?
-En haluaisi muuttaa ulkomaille


Onko kaneilla rotuja?
-Kaneilla on rotuja


Mistä sait idean kaniblogin perustamiseen?
-Idea blogiin lähti oikeastaan siitä kun kaverini kysyi että tehdäänkä yhteinen blogi, se ei kuitenkaan onnistunut ja päätin tehdä oman blogin

Mistä rakkautesi kaneihin on saanut alkunsa, onko teillä ollut tyyliin pienestä asti niitä lemmikkeinä tms.?
-Siitä kun Tilli tuli meille, eli vuonna 2011
Minkälaista kuvittelet elämäsi olevan 20 vuoden päästä?
-En tiedä, siihen on niin pitkä aika


Lempikirja?
-Kaikki Harry Potterit


Lempitavara huoneessasi?
-Kamera

Kuka oli sun ensimmäinen kani?
-Tilli


Joku muisto, joka on hyvässä tai pahassa jäänyt mieleesi?
-Se kun Tilli tuli meille ja pahassa varmaan se kun Moody kuoli

Minkä rotuisia kanisi ovat?
-Tilli on risteytyskani, Mosse on kääpiöluppa, Luna on kääpiölupan ja leijonaharjaksen risteytys ja Lumi on risteytyskani.

Mitä harrastat niiden kanssa?
-En oikein mitään :D

Monta kania teillä on ja minkä nimisiä?
-4 kania, joiden nimet ovat: Tilli, Mosse, Luna ja Lumi


Mikä kaneissa on parasta?
-Kun ne on niin ihania <3

Mistä tuli tämmöinen rakkaus kaneille?
-Siitä kun Tilli tuli (2011)

Paras muisto kanien kanssa
-Varmaan kun Tilli tuli tai Lunan ensimmäiset poikaset

Mitä olet oppinut kanien kautta?
-En keksi nyt äkkiseltään mitään, mutta varmasti jotain

Harrastatko jotain?
-Pianon soittoa

Mistä olet ostanut kanisi?
-Tilli me saatiin meidän tutuilta ja Mosse ja Luna on Black Bullista

Linkkaa kaikkien tuttujen ja ihmisten jotka tiedät blogit
-Niitä tulis aika pitkä lista :D


Tässä oli kaikkiin teidän kysymyksiinne vastaukset, huomenna tulee kuvia tältä viikolta ja kerron vähän mitä ollaan tehty!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mitä teimme syyslomalla?

Hei! Syysloman alussa päätin että tekisin joka päivä syysloman ajan uuden postauksen. Maanantaina tuli kyllä postaus, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina oli täällä ihan hiljaista, eikä uusia postauksia tullut. En siis ihan onnistunut tässä, koska mulla ei ollut aikaa kirjoitella tänne blogiin.

Olin maanantaina kaverini kanssa kylpylässä, ja sillä välin kotona oltiin leikattu kanien kynnet ja siivottu kanila. Tiistaina lähdin yöksi mun pikkuserkulle, niille me silloin annettiin Lunan poikasista kaksi. Poikaset ovat saaneet nimet Mindy ja Sirius. Tiistaina otin niistä muutaman kuvan. Keskiviikkona kun mentiin hoitamaan niitä, niin huomattiin että Mindy oli karannut. Katsottiin aluksi koko häkki läpi, mutta se ei ollut siellä. Ruvettiin sitten etsimään Mindyä siitä pihalta. Kun sitä ei löytynyt niiden pihata, ruvettiin etsimään naapureiden pihoilta. Ulkona oli kylmä ja kaikille tuli sitten kylmä, niin mentiin vähäksi aikaa sisälle. Mentiin sitten vähän ajan päästä ulos taas etsimään, ja etsimisessä kului aikaa ja lykättiin sitten muita suunnitelmia siltä päivältä. Mindyä ei löytynyt ja Sirius oli ihan ihmeissään, että missä Mindy? Tehtiin sitten muutamia "kadonnut kani- ilmoituksia" ja käytiin laittamassa niitä siihen lähiympäristöön. Sen jälkeen mentiin vielä etsimään naapureiden pihoilta. Mun piti sitten lähteä kuuden jälkeen kotiin, eikä Mindyä oltu vielä löydetty. Kaikkien toiveet Mindyn löytymisestä alkoivat lannistumaan, koska oli kylmä yö, eikä Mindystä ollut näkynyt jälkeäkään. Torstaina sain sitten tekstiviestin että Mindy on löytynyt, ja arvatkaapa vain kuinka iloinen olin! Se oli vain yhtäkkiä hyppinyt tiellä, ja se oli saatu pelletin avulla houkuteltua. Onneksi Mindy löytyi! Katselin tiistaina ottamiani kuvia Mindystä ja Siriuksesta, niin totesin heti että kaikki on epätarkkoja ja epäonnistuneita. Olin ottanut ne kuvat jollain eri asetuksella millä yleensä, ja ne kaikki on ihan huonoja :D
Mindy <3
Sirius ja Mindy <3

Torstaina olin koko päivän kotona, ja eipä tehtykkään sitten mitään erikoista. Editoin vain sitä YouTube videota, ja suunnittelin tulevia postauksia. Perjantainakaan ei tehty mitään ihmeellisempää, eikä myöskään lauantaina. Ne kolme päivää tuntui menevän todella nopeasti, varmaan sen takia juuri kun ei tehty mitään sen erikoisempaa :D Tänäänkään en koko aamuna ja päivällä tehnyt mitään. Lopulta en saanut illallakaan tehtyä mitään, vaikka mun oli tarkoitus ottaa kuvia. 

Huomenna taas kouluun.. Koulun jälkeen meen valokuvauskurssille ja sieltä suoraan pianotunnille. Ja loppu illan luen kemian kokeeseen. Saa nähdä ehdinkö huomennakaan ottaa niitä kuvia.. Muutenkin mulla on tulevina viikkoina on ihan liikaa kokeita. Kiva katsoa Wilmaa, kun siellä on tulevat kokeet kohdassa 8 tulevaa koetta.. Joka viikko jotain kokeita. Yritän silti aktiivisesti kirjoitella tänne. Ja niin kuin edellisessä postauksessa kerroinkin Iinan Kanilan Youtube kanavalle tulee joka perjantai uusi video. Ja jos ei jonain perjantaina ei tule videota, niin ilmoittelen siitä aina joko täällä tai sitten meidän Facebook- sivuilla.
Käykääs katsomassa noita YouTube videoita ja tykkäämässä tuosta Facebook sivusta!

 Ne kellä oli nyt syysloma, niin miten teillä se meni?

lauantai 25. lokakuuta 2014

Mitä käy kun viet kanisi "kävelylle"?

Hei! Eilen sainkin uuden videon ladattua YouTubeen! Sitä toista videota ei tällä viikolla tulekkaan ja vaikka niin oli tarkoitus, mutta ensi viikolla näette sen sitten! Ajattelin nyt että joka perjantai tulee uusi video kanavalle Iinan Kanila! Eli uusi video tulee kerran viikossa perjantaisin. Poikkeuksia välillä saattaa tulla, jos mulla ei ole ollut aikaa kuvata videota, esimerkiksi kokeiden takia. Ilmoittelen sitten täällä tai Facebookissa Iinan Kanilan sivuilla asiasta. Huomenna tulee sitten syyslomaviikon kuulumisia, ja mahdollisesti myös kuvia! Videossa on Lumin kanssa pikkusiskoni, ja älkää myöskään ottako videota tosissanne :D


perjantai 24. lokakuuta 2014

10 PARASTA KOMMENTTIA

Hei! Kommentteja on tullut tänne blogiin aika paljon, ja tänään kun minulla ei ollut muuta tekemistä niin lukea nämä kaikki kommentit. Sieltä löytyikin mitä kiinnostavempia ja ihanempia kommentteja. Ajattelin nyt jakaa vähän teidänkin kanssa, näitä kommentteja. Nämä eivät siis välttämättä ole parhaita, vaan sellaisia jotka ovat jääneet mieleen! Tässä on siis enemmän kuin 10 kommenttia :D
Siis tää on niin ihana <3
Ne oli ihanat pikkupallerot ;3
Tämä on jotenkin niin hauska :D  Voi :3
 Kyllä ne aika lohdullisen näkösiä ovatkin :3
 Lumella on omat erikoiset tyylinsä kaikessa :D
Onneksi ei ole ihan massa.. :)
Mua naurattaa todella paljon tuo "mösse" :DD
Mäkin sulan kohta näille kommenteille :3
Onhan tuo Tillin ja Mossen häkki tilava!
Ääää :3
Voii <3
Aww :3
Tässä oli vain siis osa niistä ihanista päivää piristävistä kommenteista! Niiden kaikkien tänne laittamiseen menisi monta vuotta, ja te ette edes jaksaisi lukea niitä :D Kiitos jokaisesta kommentista!
Joukkoon mahtuu aina myös anonyymien typeriä/outoja kommentteja, joten pitihän niitäkin vielä muutama laittaa loppuun, teitä ilahduttamaan!
Olisikohan sitten naaras kani kuitenkin kyseessä?
Tämä kommentti liittyy ilmeisesti Moodyn kuolemaan, ja tämän kommentin laittaneelle haluaisin sanoa että kaikki oli hyvin synnytykseen asti!

Tälle kommentille ei voi muuta kuin nauraa, Tilli on tyttö :D 

Mikä kommenteista oli mielestäsi paras?

maanantai 20. lokakuuta 2014

ASK ME JA SYYSLOMA

Hei! Vihdoin on SYYSLOMA! Tänään en ollut itse kotona, mutta sillä välin kotona oltiin leikattu kanien kynsiä ja siivottu kanilaa. Mulla ei oikeesti tule mitään muuta mieleen että mitä oltaisiin tehty/ olisi tapahtunut. Päätin kuitenkin pitkästä aikaa, että voitte laittaa kommentilla kysymyksiä, joihin vastaan jossain postauksessa tai sitten videon muodossa. Laittakaa kysymykset tämän postauksen kommentteihin ja aikaa on 20.10-27.10, eli noin viikko.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Pikaista päivittelyä

Hei! Tulin pikaisesti tänne päivittämään vähän niin tiedätte missä mennään ja mitä on tulossa. Aikaa mulla ei ollut viime viikolla tulla tänne kirjoittamaan, joten pahoittelut siitä! Olen kuvannut pari videota, jotka ovat editointia vailla. Toisessa videossa on miten tehdä itse kanille leluja ja toisessa videossa näkyy vähän, että millaista on kun vie Lumin "kävelylle" :D Ne ilmestyvät YouTubeen varmaankin ensi viikolla. Ensi viikon maanantaina mulla alkaa syysloma, jota on odotettu pitkään! Syyslomalla yritän tehdä melkein joka päivä uutta postausta, kun on enemmän aikaa. Postausideoita voitte siis tuonne alas kommentteihin laittaa.

Eilen kun vietiin Lumi ulos, yritin ottaa kuvia Lumista ja ne taisiatkin jäädä yrityksiksi! Lumi ei ollut kuvauksellisella tuulella, katseli ja säntäili muualle. Kuvista ei siis tullut juuri mitään, mutta kuvasin sitten samalla yhden videon. Alimmaisessa kuvassa näkyy Nöpö, joka on kaverini kani.




Muuta kerrottavaa ei ole tällä kertaa, mutta laittakaahan niitä postausideoita tuonne kommentteihin, niin näen vähän että millaisia postauksia haluaisitte nähdä!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Ulkoilukuvia

Hei! Nyt tulin laittamaan tänne vähän kanien ulkoilukuvia, ja niitä onkin pyydetty kauan! Nämä kuvat ovat otettu viime viikonloppuna ja silloin oli vielä aika lämmintä. Tällä viikolla on ollut viileää ja aamuisin on ollut pakkasta. Mulla ei nyt sen suurempaa kerrottavaa ole, joten eiköhän siirrytä kuviin!






















Mikä oli suosikkisi?