Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luna. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Heinäkuun kuulumisia
Moikka! Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu hyvää :) Pitkästä aikaa pystyn kirjoittamaan tänne. Olen yrittänyt monet kerrat jo kirjoittaa tänne, mutta se sanoo aina kun olen julkaisemassa tekstin jonkun varoituksen. Siinä luki jotain että kaikki pakolliset kohdat eivät ole täynnä. :) Uule on siis vielä meillä hoidossa. Hyvin on mennyt Uulen kanssa. Tillille, Mosselle ja Lunalle tein esteratoja. Ei mitään viiden tähden ratoja, mutta kumminkin. Kanit olivat hulluina mansikoihin. Joka päivä on ollut ihan kivan lämmintä, ei onneksi hirveää hellettä. Olen ajatellut tehdä 10 parasta kommenttia tai 3 asiaa mitä haluisin kaneilleni postauksen, mitä mieltä olette?
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
+40 astetta lämmintä auringossa!
Tänään oli tosi kuuma päivä. Lämpötila oli parhaimmillaan +42 astetta auringossa. Aamulla ei ollut vielä hirveän kuuma vain + 28 astetta. Iltapäivällä lämpötila rupesi nousemaan, paarmojakin oli hirveästi. Kaneilla oli tosi kuuma, makoilivat vain koko päivän. Luna oli ulkoaitauksessa, josta se myöhemmin karkasi sellaisen auton alle. Luna kaivoi sinne hirvän tunnelin, jonne itse meni. Ei helpolla sitä pois saatu! Huvikseen mittasin Tillin ja Mossen ulkohäkin. Se oli 280 cm pitkä ja 120 cm leveä, ja 115 cm korkea. Ja ulkohäkistä jatkuva ulkoaitaus oli 360 pitkä ja 200 cm leveä :)
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Vastauksia kysymyksiin ja Uule tuli hoitoon!
Nyt kerkesin vastata noihin kysymyksiin. :) Tänään Uule tuli meille uudestaan hoitoon. Uule oli siis meillä hoidossa, jo ennen tuota meidän Huhmari-lomaa. Tänään kun Luna oli viety ulos kompostikehikkoaitaukseen, huomattiin yhtäkkiä että Luna juoksenteli nurmikolla. Ei ollut halunnut olla aitauksessa :)
Tänään oli kuuma päivä :D
Montako kania sinulla on ollut elämäsi aikana?
-Jos poikasetkin lasketaan niin ainakin 13
Onko sinulla ollut muita lemmikkejä kuin kaneja?
-Ei ole ollut
Onko kanien hoidossa suuri työ?
-Mikään ei ole oikeastaan niin kauhean suurta, mutta jos joku pitäisi ottaa niin ehkä häkkien siivous
Milloin sait ensimmäisen kanisi?
-Tilli saatiin olisikohan ollut 2 vuotta sitten.
Mikä kaneissa on parasta?
-En tiedä, niissä on kaikki ihan parasta!
Miksi juuri kani?
-Ehkä siksi kun niitä on helppo hoitaa ja kanit ovat muutenkin kivoja
Onko kani helppohoitoinen?
-Mielestäni kani on helppo hoitoinen
Kuinka vanha sun kani on?
-Tilli on 4-vuotias, Mosse täyttää 2 vuotta ja Luna täyttää 1 vuoden
Mitä herkkuja annat kanillesi?
-Useimmiten annetaan porkkanaa, kurkkua, salaattia jne.. Mutta joskus jotain kaupan herkkuja
Kuka on lempparikanisi?
- Tilli, vaikka Luna ja Mossekin ovat ihania!
Mikä on lempparirotusi?
- Kääpiöluppa ja Leijonaluppa
Mistä olet saanut kanit?
- Tilli saatiin vanhoilta naapureilta, Mosse ja Luna ovat eläinkaupasta
Oletko ihastunut?
- Voihan sitä olla :)
Mikä on lempiblogisi?
- miisanblogi.blogspot.com
Nokia vs. Samsung?
- Nokia
Kissat vai koirat?
- Koirat
Mitä tekisit 1000 €?
- Säästäisin
Mikä puhelin sinulla on?
- Nokia Lumia 800
Aijotko koskaan ruveta vloggaajaksi?
- En ainakaan vielä
Lempivaatteesi?
- Farkut ja huppari
Kuinka monta tuntia pupusi juoksentelevat vapaina huoneissa/huoneessa? (ellei, jos ne on kesällä aina ulkona, niin älä sitten vastaa :D)
- Kanit ovat meillä kesän ulkona :)
Oletko käyttänyt pupujasi näyttelyissä?
- En, mutta haluaisin
Oletko kokeillut pupujesi kanssa agilityä?
- Mossea ollaan ainoastaan hypytetty
Kuinka monta tuntia olet päivässä koneella?
- Riippuu päivästä yleensä 1-2 h
Lempivärisi?
- Turkoosi
Kimble vs Afrikan tähti?
- Afrikan tähti
Osaatko volttia trampoliinilla?
- En osaa :)
Tänään oli kuuma päivä :D
Montako kania sinulla on ollut elämäsi aikana?
-Jos poikasetkin lasketaan niin ainakin 13
Onko sinulla ollut muita lemmikkejä kuin kaneja?
-Ei ole ollut
Onko kanien hoidossa suuri työ?
-Mikään ei ole oikeastaan niin kauhean suurta, mutta jos joku pitäisi ottaa niin ehkä häkkien siivous
Milloin sait ensimmäisen kanisi?
-Tilli saatiin olisikohan ollut 2 vuotta sitten.
Mikä kaneissa on parasta?
-En tiedä, niissä on kaikki ihan parasta!
Miksi juuri kani?
-Ehkä siksi kun niitä on helppo hoitaa ja kanit ovat muutenkin kivoja
Onko kani helppohoitoinen?
-Mielestäni kani on helppo hoitoinen
Kuinka vanha sun kani on?
-Tilli on 4-vuotias, Mosse täyttää 2 vuotta ja Luna täyttää 1 vuoden
Mitä herkkuja annat kanillesi?
-Useimmiten annetaan porkkanaa, kurkkua, salaattia jne.. Mutta joskus jotain kaupan herkkuja
Kuka on lempparikanisi?
- Tilli, vaikka Luna ja Mossekin ovat ihania!
Mikä on lempparirotusi?
- Kääpiöluppa ja Leijonaluppa
Mistä olet saanut kanit?
- Tilli saatiin vanhoilta naapureilta, Mosse ja Luna ovat eläinkaupasta
Oletko ihastunut?
- Voihan sitä olla :)
Mikä on lempiblogisi?
- miisanblogi.blogspot.com
Nokia vs. Samsung?
- Nokia
Kissat vai koirat?
- Koirat
Mitä tekisit 1000 €?
- Säästäisin
Mikä puhelin sinulla on?
- Nokia Lumia 800
Aijotko koskaan ruveta vloggaajaksi?
- En ainakaan vielä
Lempivaatteesi?
- Farkut ja huppari
Kuinka monta tuntia pupusi juoksentelevat vapaina huoneissa/huoneessa? (ellei, jos ne on kesällä aina ulkona, niin älä sitten vastaa :D)
- Kanit ovat meillä kesän ulkona :)
Oletko käyttänyt pupujasi näyttelyissä?
- En, mutta haluaisin
Oletko kokeillut pupujesi kanssa agilityä?
- Mossea ollaan ainoastaan hypytetty
Kuinka monta tuntia olet päivässä koneella?
- Riippuu päivästä yleensä 1-2 h
Lempivärisi?
- Turkoosi
Kimble vs Afrikan tähti?
- Afrikan tähti
Osaatko volttia trampoliinilla?
- En osaa :)
torstai 13. kesäkuuta 2013
Pupujen ulkoilutusta
Tänään oli normaali päivä. Mitään erikoista ei tehty :)
Puput pääsivät ulkoilemaan.
Luna oli koko päivän ulkoaitauksessaan. Se kaivoi sinne kivan kuopan..
Luna kävi myös sisällä. Yritin kuvailla sitä, mutta ei onnistunut kunnolla, kun tytöllä oli hirveä kiire pois kameran edestä :)
Tuossa on vihdoin se kuva Uulesta. :) Ei välttämättä mikään paras kuva! Uule on meillä kai sunnuntaihin asti.
Luna ♥
Tillin ja Mossen ulkohäkin lisäaitaus
Tää on tällänen nopee postaus :) Ehdottakaas muuten kommentilla, että teenkö kanien päivä kuvina postauksen ;)
Tunnisteet:
Kanit,
Lisäaitaus,
Luna,
Ulkoilutusta,
Uule
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Kaikenlaista
Hei!
Tänään poikasia syliteltiin monta kertaa. Juoksentelivat matolla. Tuotiin sitten Lunakin siihen juoksentelemaan. Hirveästi iloloikkia ja juoksentelua! Lopulta kaikki poikaset oli niin väsyneitä juoksemisesta, että laitettiin takaisin häkkiin. Vieläkin tuo Luna aivastelee. Se on kyllä vähentynyt huomattavasti. Tillin ja Mossen ulkohäkkiä siivottiin kevät kuntoon. Koppiosa on nyt puhdistettu ja samoin ulko-osakin. Pian Tilli ja Mosse pääsee ulkohäkkiin. Sitä on odotettu koko pitkä talvi. Lunta on vielä jonkin verran maassa, mutta ei anneta sen haitata!
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Ostoksia ja keksien tekoa
Hello!
Unohdinkin laittaa tänne eilen vähän kaikenlaista :)
Käytiin siis iltapäivällä vielä Faunattaressa. Sieltä mukaan tarttui vain poikasille pellettiä (jota ne rupee joskus syömään) Sanoivat siellä että toi pelletti on hyvää kanin poikasille. Maksoi kai 9.90 tai jotain sinne päin. Leivottiin eilen myös kanikeksejä. Jätettiin vain siemenseos ja kuivattupersilja pois (mitä oli edellisissä kanikekseissä) Tossa on se ohje. En rupee sitä toista kertaa tänne laittamaan =) Tuossa alhaalla on kuva (keksejä ei ole vielä paistettu)
Poikaset riehui eilen illalla. Otin videoita. Pidetään kaiketi 1 tyttö. Muille pitäisi kodit löytää. Ne on kaikki vaan niin suloisia! Tänään ollaan vaan katottu poikaset ja hoidettu Tilli ja Mosse (tietenkin myös Luna) Katotaan mitä muuta kerkeen tehä.
Vihdoin on myös 80 lukijaa täynnä ! Tai no oikeestaa nyt on 81. Myös tänne blogiin oon kohta laittanut 100 tekstiä! Tänään katellaan poikasten sukupuolia :) Ehkäpä saadaan selville. Laitan huomen että saatiinko? Tilli oli kyläilemässä kaverini kanien (Heinähatun ja Vilttitossun) luona. Tykkäsi (varmaankin, enhän mä sitä tiedä ) Sai sieltä vähäsen herkkuja :)
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Poikasista kuvia
Moi!
Nyt niitä kuvia tuli sitten. Kameran johto löytyi. Miten mä sitä en voinut nähdä. Mutta sitten poikasten kuulumisia. Poikaset ovat avanneet silmät eilen (niin kuin tänne kirjoitin) Pari poikasta oli avannut tänä aamuna. Poikaset saa nyt lähteä pesästä omin jaloin. Lunaa seuraavat häkissä. Luna yrittää piilotella niitä. Ei mitään kauheen erikoista :) Poikaset on nyt 12 päivän vanhoja!
Huomiseen :D
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Toivotaan parasta, pelätään pahinta!
Heips! Eilen illalla huomattiin että yksi poikanen on häipynyt pesästä. Se oli heinäkaukalon alla, eikä juurikaan liikkunut. Huomattiin että se henggittää joten aloitettiin lämmittämään sitä. Haettiin pieniin pusseihin lämmintä vettä ja se poikanen oli sen päällä. Koko ajan lämmiteltiin sitä kaikilla eri tavoilla. Kun se vihdoin rupesi liikkumaan ja lämpeni, niin laitettiin se juomaan Lunan maitoa. Pian poikanen pääsi sisarustensa luo. Kello oli jotain 12 kun kaikki oli saatu kuntoon. Muuten poikasilla meneekin ihan hyvin (ainakin tällä hetkellä) Luna on nyt ihan hulluna salaattiin. Ja on juonutkin iha sopivasti. Tillille ja Mosselle (tietenkin myös Lunalle) ostettiin lisää heinää. Kun alkoi olla jo lopussa. Toivottavasti muut poikaset ei nyt enään häippäse sieltä pesästä.
Toivottavasti ei enään poikasia kuole, eikä Luna hylkää niitä!
lauantai 30. maaliskuuta 2013
9 poikasta, eikä 8!
Moi! Korjasin vähän tota edellistä postausta, niitä poikasia oli 9 eikä 8.. Aika monta, koska kääpiökaneille ei yleensä tule niin montaa. Vähän oon lisätietoa ottanut päähäni kaniwikistä ja muualta :) Siivottiin tänään Lunan häkkiä kun se oli yöllä vähän riehunut! Matto oli käännetty, ruokakulho kaadettu.. Luna oli itse muualla, ja katsottiin samalla koppiinkin että varmastikkaan siellä ei niitä kuolleita ole. Ei ainakaan näkynyt. Siellä ne pienet suloset poikaset köllöttelivät kylki kuljessä. Luna oli yön aikana parannellut sitä pesää. Toivottavasti se pieninkin selvii ♥ Otin Lunasta pari kuvaa.. Nimi listaa oon jo miettinyt. Luna on makaillut melkein koko ajan, tai ollut kopin päällä.
Mutta sitten Lunasta ja poikasista Tilliin ja Mosseen. Siivottiin tänään suuri siivous. Koko häkki siirrettiin, ja Tilli ja Mosse juoksentelivat sillä välin. Nyt on siistiä! [Ainakin mielestäni :) ]
Kun kanit saatiinh takasin puhtaaseen häkkiin, oli Mosse ihan väsynyt kaikesta juoksemisesta.
Tillin nelivuotis synttärit on ihan pian, 1.4 aprillipäivänä. Jotain extraa Tillille silloin. Kanit sai myös herkkuja. Onhan se silloin jo 4. Muuta erikoista tuskin tänään, mutta eihän sitä tiedä.
Hieman epäselvä kuva
Mutta sitten Lunasta ja poikasista Tilliin ja Mosseen. Siivottiin tänään suuri siivous. Koko häkki siirrettiin, ja Tilli ja Mosse juoksentelivat sillä välin. Nyt on siistiä! [Ainakin mielestäni :) ]
Kun kanit saatiinh takasin puhtaaseen häkkiin, oli Mosse ihan väsynyt kaikesta juoksemisesta.
Tillin nelivuotis synttärit on ihan pian, 1.4 aprillipäivänä. Jotain extraa Tillille silloin. Kanit sai myös herkkuja. Onhan se silloin jo 4. Muuta erikoista tuskin tänään, mutta eihän sitä tiedä.
Hieman epäselvä kuva
Ja itse Luna ♥
Kommentit piristävät aina päivää!
♥
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Montako poikasta=?
Moi! Katottiin Lunan koppiin, kun Luna itse oli poissa. Näytti siltä aluksi että poikasia olisi kuollut kun ei liikettä ollut, mutta kun heinien seasta huomasi niin siellähän oli hirveä liike ja poikasiakin oli. Ei näkynyt kuolleita ja niitä oli 9. Oli niin suloisen näköisiä! Nyt vaan käy mielessä että mihin nämä kaikki sitten sijoittaisi? Kyllä niille koti löytyy! Toivottavasti kaikki selviävät hengissä! Vaikka Luna onkin ensimmäistä kertaa kaniemo. :)
Enempää en ruvennut kuvia ottamaan.. Oli kiire saada Luna takaisin häkkiin, ja piti varoa viemästä vieraita/outoja hajuja häkkiin, ettei Luna hylkää poikasia. Siinä olisikin työtä jos Luna poikaset hylkäisi! Tillillä ja Mossella ei mitään erikoista, ainkaan pitäisi olla!
Nyt on enemmän aikaa olla kanien kanssa kun on vähän vapaata koulusta :)
Kuvia taas lisää pian poikasista ja Tillistä ja Mossesta!
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Virvon varvon..
Hyvää Palmusunnuntaita! Luna on ollut vähän oudompi.. Ja edelleen toivotaan että poikasia tulisi! Tillillä ja Mossella ei ole mitään erikoista. Ja Lunan koppiin tulee sellainen jännä juttu. Voin ottaa jossakin vaiheessa siitä kuvan! Kirjottelen taas sitten vähän enemmän pääsiäisen jälkeen ja silloin tulee kuvia! Lupaan ja tällä kertaan pidän lupaukseni!
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Tällä ei ole otsikkoa
Tänään kuvasin kaneja :) Luna juoksenteli huoneessani vapaana. Ei meinannut mennä häkkiin. Kuopi wc-laatikkonsa, myös. Moodyn kuolemasta on nyt vähän yli vuosi. Olikohan se 9.3 kun se viime vuonna kuoli. Tillillä lähtee nyt karvaa. Mossella ei. Pitäisi taas harjata ja leikata kanien kynnet. En kyllä tiedä mitä siitä kynsienleikkuusta tulee.. Mosse ei tykkää siitä, mutta viime kerta meni ihmeellisen hyvin! Mietittiin tota madotusta, ehkä sekin pitäisi taas tehdä. Rupesin mielessäni miettimään nimiä poikasille, vaikka ei ole vielä 100% varmuutta että se Luna saisi poikasia. Ainahan saa toivoa!
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Perus lauantai :)
torstai 14. maaliskuuta 2013
Lunta sataa..
Moi! Lunta on taas satanut.. En ole kanejakaan kerennyt viedä ulos, mutta jotain olen kumminkin tehnyt! Tänään kuvailin. Ja siivoilin kanilassa. Luna on samanlainen kuin muinakin päivinä ( puolustaa häkkiään ja makailee ) Tilli ja Mosse sai taas vähän herkkuja. Tilli täyttää jo kohta neljä! En voisi mitenkään uskoa, että aika on mennyt näin nopeasti. Järjestin kanilassa hyllyjä. Ylimmässä kuvassa on Luna joka makaa, sen alapuolella on kuva talouspaperi-telineestä jonka oon tehnyt, kolmannessa kuvassa on puhelimestani otettu kuva. Ja tossa ihan alimmaisena on kuva kanien kuivatusta persiljasta, jota ollaan ostettu Black Bullista.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Kuvia
Moi! Tänään ei mitään erikoista ( ainakaan vielä ) Lunaa kuvailin.
Ei tykkää edellenkään yhtään että häkkiin laittaa käden tai mitään muutakaan. Toivottavasti se saisi poikasia. Ne tulis joskus kahdenviikon päästä, jos tulis! Tossa jotain kuvia..
Ei tykkää edellenkään yhtään että häkkiin laittaa käden tai mitään muutakaan. Toivottavasti se saisi poikasia. Ne tulis joskus kahdenviikon päästä, jos tulis! Tossa jotain kuvia..
Luna
Kanilan tervetuloa kyltti
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
:)
Moi! Ei oo taas tullut kirjoitelutua. Oon ollu kipeenä ja kaikkee muuta.. Tässä hiihtoloman aikanakin on tapahtunut kaikkea. Käytiin Black Bullissa. Ostettiin kuivattua persiljaa, heinää ja maissiherkkutikkuja. Luna saa ehkä poikasia, mutta ei ole vielä varmaa. Luna ei tykkää Mossesta ja Tillistä joten saa nähdä laitetaanko niitä samaan häkkiin vielä vähään aikaan vai koskaan. Luna ei tykännyt kun sen koppia putsattiin.. Kuvia laitan kun kerkeen.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Luna on valeraskaana
Taas en oo jaksanut kirjoittaa tänne niinkuin kaikki huomaakin! Mutta sillä välin on tapahtunut kaikkea. Luna on ilmeisesti valeraskaana. Se on tehnyt pesän ja puolustaa sitä. Tilli ja Mosse oli sisällä ja otin niistä kuvia, laitan niitä tänne jossakin viheessa. Tämä on tälläinen nopea postaus. :)
maanantai 28. tammikuuta 2013
Totuttelua
Moikka;! Mun piti jo eilen kirjoittaa tänne mutta en kerennyt. Kanit olivat sisällä ja totutettiin Lunaa ja Mossea ja Tilliä. Meni ihan hyvin paitsi Luna ei tykkää Mossesta. Ei muuta erikoista.
tiistai 13. marraskuuta 2012
Syksyn tapahtumia
Luna & Mosse
Joo, kuva on väärinpäin :D
Tänään taas kanit sai Festifalin jotain tikkuja. Ne niin harvoin saa jotain kaupan herkkuja niin siksi on kiva joskus ostaa. Toi Lunan & Mossen kuva on otettu viime viikolla. Kanit on ollu sisällä juoksentelemassa. Niille siis ( Tillille ja Mosselle) on tehty sisähäkkiin sellanen taso. Pitää ottaa kuva ja laittaa se tänne. Kesäloman jälkeen en vaan jaksanut/kerennyt kirjoittaa tänne. Nyt päätin taas jatkaa aktiivisesti. On ollut kaikenlaista. Kaikkea tästä 2 kuukauden ajan tapahtuneita en ala tänne kirjoittamaan koska siinä menisi ihan hirveenä aikaa. Tänään ei sitten varmaan muuta ♥
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Vauhtia Luna!
Moi! Luna on nyt kotiutunut hyvin ja tullut rohkeaksi. Hoksannut hyppimään sänkyjen päälle. Vauhtia riittää. Mosse on kanilassa taas ruvennut hyppimään esteiden yli. Tilli menee turvallisesti maan pinnalla, vaikka kyllä Tillikin hyppii iloloikkia. Luna on muuten aika kova jyrsimään puutikkuja. Kuvia oon ottanut. Luna ei vaan meinaa pysyä paikallaan.
Kuvia oisin laittanut mutta kone ei anna laittaa jostain syystä. Laitan sitte kun se antaa, eli toivottavasti pian.
Kuvia oisin laittanut mutta kone ei anna laittaa jostain syystä. Laitan sitte kun se antaa, eli toivottavasti pian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



