perjantai 16. elokuuta 2013

Kanien ruuat 2/3

Hei! Nyt vihdoin ja viimein tänä aamuna se sade lakkasi. Satoi koko keskiviikon ja torstaina vähän väliä aivan kaatamalla. Onneksi tänä aamuna paistoi aurinko, ja niin paistaa nytkin :) Kanin ruuista, sellaisen jutun. En mitään kirjaa aijo kuitenkaan kirjoittaa, joten tässä on vain ihan lyhyesti.

Kani on kasvissyöjä, ja sen perusruokaa on raikas vesi ja kuiva heinä. Niiden lisäksi voi kanille antaa pellettiä. Heinä ei saa olla huonolaatuista. Heinän pitää olla hyvän tuoksuista, ja homeetonta annettaessa. Kuivaheinä pitää suoliston kunnossa. Tuoreruoka ei myöskään korvaa heinää. Kaneille ei saa antaa sitrushedelmiä ja sipulikasveja. On tärkeää antaa kanille myös kovaa pureskeltavaa, joita ovat ainakin varvut, kuiva leipä ja oksat. Kanille ei kannata myöskään antaa hirveästi rasvaisia makupaljoja, joita on ainakin pähkinät ja auringonkukansiemenet. Kanin häkkiin kannattaa laittaa myös suola- ja kalkkikivet. Kani kannattaa ruokkia 1-2 kertaa päivässä. Ruokinta-ajat koskevat siis vain muuta kuin heinää.
Kanille olisi hyvä antaa tuoreruokaa joita on esimerkiksi:

Porkkana      Voikukan lehdet
Salaatti          Persilja
Kurkku          Tilli
Omena           Puolukan/mustikan varvut
Päärynä          Piharatamo
Banaani
              
Kanin ruuistakin voit lukea lisää Googlesta!

 

Persiljaa ^^

                                                              Vihdoin ei enään sada!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kanien liikunta 1/3

Moi! Tänään päätin vihdoin tehdä sen, eli kerron muutamista kaneille tärkeistä asioista, tai no en ole varma onko kaikki niitä tärkeitä asioita, vaan joitain mitä kanit tarvitsevat. Tuo 1/3 tarkoittaa että se on ensimmäinen asia mistä kerron.

Kanit tarvitsevat paljon liikuntaa, jotta se pysyisi terveenä hyväkuntoisena. Jos kani ei saa liikuntaa se lihoo helposti, tai voi turhautua, seuraukset siitä ovat kanin apaattisuus, masentuneisuus ja aggressivisuus. Kanin voi viedä ulos valjaissa tai vaikka pitää vapaana huoneessa, voit rakentaa kanille vaikka ulko-aitauksen. Jos kanin häkki on pieni tarvitsee kani enemmän liikuntaa. Kanin kanssa voit harrastaa myös vaikka kaniagilityä tai kanihyppyä. Kanin voi viedä ulos myös talvella, mutta kania ei voi pitää kovin kauan ulkona, varsinkaan kovassa pakkasessa.


Tuossa oli vähän kanien liikunnasta. On kuitenkin tärkeää että kanisi saa tarpeeksi liikuntaa!
Näistä voit lukea lisää:
http://kaniwiki.wikispaces.com/Liikunta
http://kanihani.suntuubi.com/?cat=10
http://www.lurppa.net/kani/liikunta1.htm

Tietoa löytyy ihan Googlettamalla, vaikka kanien liikunta.
Ala-puolella on Pupuninjan video, kani ei ole häkkieläin. Tästä  pääset katsomaan Pupuninjan videoita, ja tästä Pupuninjan blogiin :)


 
Toivottavasti tästä postauksesta oli jotain hyötyä :) Tulevissa postauksessa tulee vähän kanin ruuista ja kaikenlaisista jutuista. :)
 

maanantai 12. elokuuta 2013

Minun TOP 5 KANI BLOGIT

Hei! Tänään päätin tehdä top 5 kani blogia. Älä pahastu jos et ole tuossa viiden blogin joukossa, koska luen niin montaa kaniblogia. :) Tuossa ovat lempi kani blogini.


 
                                                             5.    Vauhtipapanat♥

Yksi lempi kani blogeistani. Tekstejä tulee mukavasti, ja jokainen postaus on aina yhtä kiva lukea! Kuvat ovat hyviä ! Koko blogi on kerrassaan vaan niin mukava! :)

                                    
                                                                   4.    Rabbit`s life

Blogisi on todella ihana! Noita viedoita on kiva katsoa ja kanisi ovat tosi ihania! Kuvat ovat niin täydellisiä. Kanisi hyppäävät esteillä myös toodella hyvin :)


                                                                   3.   KluppaJengi

Blogi on niin ihana! Kuvat, teksti ja kaikki! Ulkoasu on myöskin ihan kiva, vaikka tausta voisi olla värikkäämpi. Kanisi ovat myös söpöjä ♥


                                                     2.     Juulia ja Honey Boy

Voi että on ihana blogi! Banneri on todella ihana. Tausta sopii blogiin tosi hyvin. Kaikki on niin täydellistä. Ja itse Hani on todella söpö ♥


                                                                        1. Pupuninjat

Ja lempi kaniblogini on pupuninjat! Videot ja kuvat ovat huippuluokkaa! Pepsin, Indyn & Marleyn kuulumisia on kiva lukea! Kirjoitat todella mukavasti! :) Tykkään!


Juu, siinä ne oli! Loppuun vielä hieman kuulumisia. Käytiin muutama päivä sitten ostamassa kaneille uusia ruoka kulhoja, koska kaksi kulhoa oli mennyt rikki. Ostettiin kaksi kulhoa. Tänään Luna pääsi karkaamaan sen ulko-aitauksesta, kun se oli jäänyt auki. Ei onneksi kerennyt karkuteillä olla kuin muutaman minuutin :) Tillin ja Mossen häkin siivosin toissa päivänä. Kopin pesin ja vähän kaikkea tein :) Ja valmista tuli! Luna repi itsestään vähän karvaa, ja teki pesää. Taisi olla valeraskaana, mutta onneksi se kesti vain muutaman päivän! Mutta nyt kaikki on kunnossa. Ei varmaan sen erikoisemapaa ole tapahtunut. Mulla alkoi koulu, joten postauksia tulette näkemään useammin! Tuonne kommentti kohtaan voitte laittaa postaus ideoita!

 

 
 
 

maanantai 5. elokuuta 2013

Ostoksia ja ideoita

Nyt täällä taas olen kirjoittamassa, ei ole ollut mitään kirjoitettavaa :) Mutta nyt taas jotain tänne laitan, ettei ihan kuole tämä blogi :D On ollut mukavan lämmintä ja kanitkin ovat tykänneet upeista ilmoista! Luna on ollut lähes päivittäin ulkoaitauksessaan ja niin on nytkin. Neiti on kaivanut hienoja kuoppia sen täyteen .. Tänään käytiin Black Bullista ostamassa kaneille ruokapellettiä. Ostettiin iso säkki Bellon pellettiä. Ostettiin myös heinää ja vessalaatikko pellettejä, ja puuilosta kaneille sellainen pallo, minkä sisälle voi laittaa kaikenlaista syötävää :D





Sain sellaisen idean, että kertoisin teille vaikka seitsemästä asiasta esm. meidän kanien häkit ja liikunta, mitä ruokaa kanimme saa.. Kertokaa mielipiteenne kommentilla tuosta ideasta!  Aina saa myös ehdottaa kommentilla postausideoita/aiheita. On kiva kuulla mitä te haluatte lukea ja nähdä! Ja tietenkin saa antaa rakentavaa palautetta blogista! ;) 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Nöpö ja Iines

 
Hei! Olen tässä hoitanut Nöpöä ja Iinestä, jotka ovat kaverini kaneja. Sain Iidalta söpön magneetin, todella ihania puputarroja ja ihanan tikkarin. Nyt ei meinaa oikein tekstiä irrota tähän, joten moikka!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Vadelmia ♥



 
Tänään oli aivan ihana päivä! ♥ Käytiin päivällä keräämässä vadelmia ja saatiin sellaiset 4 litraa. Oli ihan kivaa siellä puskissa kyykkiä :) Luna oli ulkoaitauksessaan, ei ole taas vähään aikaan ollut, kun on satanut muutamina päivinä vettä. Taisi tyttö tykätä! Ja luulen että se ei ole enään valeraskaana, joka on tosi hyvä juttu! Otin Tillistä ja Mossesta muutaman kuvan, joita voitte tuosta ylempää ihastella :D Kasvimaalla on hyvin kasvaneet persilja, tilli ja salaatti. Porkkanat eivät onnistuneet, niin kuin ei minään muunakaan vuonna. :) Vaihdoin bannerin, toivottavasti tykkäätte! Edellisessä postauksessa kysyin minkä bannerin haluaisitte neljästä bannerista, jotka olin tehnyt. Suosikit olivat 1 ja 4.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Sataa sataa ropisee..

Tänään on ollut erittäin sateinen päivä. Vähän väliä on satanut, joten ei ole tullut tehtyä kanien kanssa oikeastaan mitään. Amanda haettiin tänään, oli oikeastaan aika kivaa kun saatiin hoitaa sitä, enkä pelkää koiria enään niin paljon ( ehkä =D ) Yhden kani kuvan piirsin ja mallia otin Googlesta löytämästä kuvasta :) Molemmat kuvat ovat vähän tärähtäneitä.. 
 

 
 Ajattelin myös vaihtaa blogin bannerin ja tein muutaman, mutta en osaa vain päättää minkä valitsen :) Laittakaa kommentilla numero minkä haluaisit banneriksi! Katson mistä te tykkäätte eniten ja sitten valitsen :) Saa myös sanoa mitä noissa voisi muuttaa!
 
1.
 
2.
                                                                                3.
                                                                                     4.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Wednesday




 
Tänään ja eilen tehtiin uutta estettä, joka on pian valmis. Siihen tulee vielä kuitenkin ne puomin jutut ja puomit. Tarkoitus olisi vielä tehdä tuohon lisäksi sellainen vesi laatikko, niin siitä tulisi vesi este. On siinä vielä vähän tekemistä :) Unohdin edellisessä postauksessa sanoa että me hoidetaan Amandan lisäksi myös niiden kaneja Bellaa ja Frideä, jotka löydät myös kani kaverit 'kohdasta' Hyvin on niiden kanssa mennyt. Amanda on saanut paljon rapsutuksia ja innokkaita ulkoiluttajiakin on ollut :) Luna taitaa olla vieläkin valeraskaana, neiti on kyllä niin ärtsäkkä ollut välillä. Hypytettiin Mossea ja Tilliä eilen esteillä. Tilliä ei juurikaan kiinnosta esteiden hyppiminen.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Estepuput ♥




 
Tänään oli lämmin ja aurinkoinen päivä, kunnes rupesi satamaan. Eilen kokeiltiin uutta estettä, ja kyllä se on todella hyvä. Aluksi eivät meinanneet ymmärtää koko juttua, ja menivät ali. Mutta kyllä herkkujen avulla esteen yli päästiin. Oikeastaan ennen en ole kauheasti yrittänyt hypyttää Mossea, Tilliä ja Lunaa esteillä. Uutta estettä ollaan myös tekemässä. Siitä kuva sitten joskus :) Me hoidetaan Amandaa, joka on naapurin koira niin varmaankin perjantaihin asti :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Kanien tavarat

                                                                          Valjaat



                                                              Kynsisakset ja harjoja


                                                                       Jotain virikkeitä


                                                                       Ruokakulhot

Tänään päätin tehdä kanien tavarat postauksen. Kaikkia kuvia en jostain syystä saanut laitettua tänne, mutta toivon että se ei haittaa. Ainakin nuo meiltä löytyy kaneille. On meillä myös paljon muutakin kuten juomapullot, heinätelineet ja kopit jne. Kaneilla on yleensä aina häkissä leluja, ja valjaita käytetään tarvittaessa. Yksi harja oli hukassa, niin se ei päässyt kuvaan. Olisin sen varmaan löytänytkin, mutta olin vain niin laiska etsimään :) Aijon vielä tehdä sen 100 lukijan erikoispostauksen, joten ehdottakaa minkä tekisin! Luna on muuten valeraskaana, sen unihdin tänne eilen laittaa. Ulkoilutettiin tässä tällä viikolla kaikkia kaneja valjaissa niin sen jälkeen Luna tuli valeraskaaksi. Kuopii vessalaatikon, repii vähän heiniä heinätelineestä ja on vähän muutenkin kiukkuinen. Kai se pian ohi menee :)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Sadetta ja esteen tekoa

 
Tänään on satanut aina vähän väliä, niin ei ollut siis kauhean innostavaa lähteä kaneja kuvailemaan. Ei tullut kauheasti kuva materiaalia kaneista. Yksi este kaneille tehtiin. Tämä este on kiinteä, juu kyllä tiedän että eivät saa olla kiinteitä, mutta kyllä ne tuon yli hyppää :) Este on koko korkeudeltaan noin. 25 cm. Kuvat saattavat vääristää hieman. Tarkoitus olisi maalata tuohon kanin kuva, ehkä huomenna sitten. Jossain vaiheessa tehdään lisää esteitä. Kun netistä tilaat tai kaupasta ostaa esteitä niin ne ovat hirveän kalliita, itse tehdyt ovat halvempia ja niistä saa tehtyä yhtä hienoja. Huomasin että vihdoin ja viimein tuolta kasvimaalta on noussut esiin persiljaa. Se onkin Tillin suurta herkkua. Nyt meitä voi seurata myös blogvinin kautta :) Tänään sain vihdoin ja viimein sen laitettua, oli pitänyt jo pitkään laittaa. Lupasin jonkun näköisen erikoispostauksen 100 lukijan kunniaksi tehdä, ja mieleen ei nyt tule yhtään mitään ideaa, niin laittakaas niitä kommentilla!

 
                                                                Ei ole vielä maalattu




lauantai 6. heinäkuuta 2013

100 Lukijaa !!

 
Moi! Nyt on vihdoin tullut 100 lukijaa!! :) Tää on mun blogille paljon. En ole odottanut näin montaa lukijaa, mutta kivahan se on silti :) Kiitos tosi paljon kaikille lukijoille!

Mosse on täyttänyt 2-vuotta 2.7 :D Aina unohdan Mossen syntymäpäivän. Uule lähti tänään. Oli ihan kuva hoitaa sitä :)