perjantai 2. tammikuuta 2015

2015?! -Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta 2014!

Hei! Aivan uskomatonta, että vuosi 2014 on nyt takana ja nyt on jo vuosi 2015! 2014 Oli todella ikimuistoinen vuosi ja siihen mahtui paljon iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia ja tasaisia hetkiä. Kiitos kaikille, jotka olivat mukana niissä onnistumisissa ja iloisissa hetkissä, kuin myös niille jotka olivat mukana niissä epäonnistumisissa ja surullisissa hetkissä. Näin jälkeenpäin vuosi tuntui menevän todella nopeasti, varsinkin syksy. Erityisesti haluan kiittää teitä blogin lukijoita, kun olette jaksaneet tätä blogiani lukea ja osa myöskin kommentoida. Kommentit piristävät päivää ja on kiva kuulla, että joku lukeekin tätä blogia!

2014 Tapahtui paljon kaikkea, muun muassa: Luna sai poikasia ja niiden kasvamisen seuraamista, haasteita täällä blogissa, YouTube videoita, joulukalenteri blogissa, ensimmäinen arvonta blogissa ja paljon kaikkea muuta!

Toivottavasti tästä 2015 tulee yhtä ikimuistoinen vuosi, kuin 2014! Tänä vuonna aijon tänne blogiinkin päivitellä paljon enemmän, kuin 2014! Aktiivisesti yritän koko vuoden tehdä postauksia tänne teidän iloksenne!

Kiitos siis kaikille vuodesta 2014 ja oikein hyvää uutta vuotta!

4 kommenttia:

  1. Todella hienosti tehty video! Huomasitko, että muutamissa kohdissa osa kuvista oli ihan pienen hetken ja tuli sitten seuraavan kuvan jälkeen uudelleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :') Ja huomasin vasta editoinnin jälkeen.

      Poista