keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Syksyterkkuja!



















Hei! Jälleen kerran on päässyt vierähtämään luvattoman kauan uuden postauksen tekemisessä. Syksy on ollut hyvin kiireinen ja ylimääräistä aikaa ei ole juuri ollut. Olisihan sitä aikaa jostain kyllä saanut ehkä taiottua, mutta lähinnä sen kaiken ylimääräisen ajan halusi käyttää rentoutumiseen arjen keskellä. Ensimmäinen jakso koulussa oli täynnä erilaisia palautettavia ja arvioitavia tehtäviä. Ajattelin, että kun toinen jakso alkaa, olisi enemmän aikaa kaneille ja blogille. Kuitenkin Mossen kuoleman jälkeen ei ollutkaan juuri intoa tänne kirjoittaa. 

Mosse oli täyttänyt heinäkuussa 7 vuotta. Tillin kuolemaa ennen Mosse oli hyvässä kunnossa. Kuitenkin kun Tilli kuoli, Mossen kunto ja vointi alkoi hiljalleen hiipumaan. Siitä huomasi selkeästi, että ikävä vanhaa toveria kohtaan oli suuri. Se ei enää ollut niin eloisa ja aktiivinen kuin ennen. Ulkoillessa se oli hieman pelokas ja ruoka ei enää maistunut samalla tavalla kuin aikaisemmin. Tietysti vanhenemisellakin oli asiaan vaikutusta, mutta Tillin kuolema ei ainakaan parantanut tilannetta. Kesällä oli Mossen vointiin positiivinen vaikutus, sillä se alkoi hieman piristymään. Kuitenkin kesän jälkeen Mossen vointi alkoi taas laskemaan ja viimeisellä elinviikollaan se sairastui. Näimme parhaaksi lopettaa Mossen, jotta sen ei tarvitsisi kärsiä. Päätös ja luopuminen tuntuivat raskailta, mutta niitä helpotti se, että asiaa oli saanut käydä mielessään läpi ja tiesi, että niin tulee tapahtumaan. 

Pääosin syksy on kuitenkin mennyt tähän asti ihan hyvin lukuun ottamatta kiirettä, stressiä ja Mossen kuolemaa. Kanit ovat olleet paljon ulkona ja nauttineet lämpimistä syyspäivistä. Luna ja Mörkö eivät tule vieläkään toimeen toistensa kanssa. Niiden häkissä on edelleen kompostikehikko väliseinänä. Usein Lunan ja Mörön löytää makoilemasta kylki kyljessä vain kompostikehikon ollessa välissä. Välillä ne jopa putsaavat toisiaan kompostikehikon reikien läpi. Kuitenkin jos kehikon ottaa pois, alkaa välittömästi tappelu. Sama tapahtuu myös alueilla, jotka eivät ole kummankaan reviirillä. Pari kertaa on tässä syksyn aikana käynyt niin, että jompikumpi kaneista on päässyt toisen puolelle. Kun ne on samasta häkistä löydetty, ne ovat olleet sillä hetkellä sovussa. Häkistä on kuitenkin löytynyt karvatuppoja. Välillä miettii, että pitäisikö Mörkö ja Luna vain laittaa samaan häkkiin. En kuitenkaan haluaisi, että ne aiheuttavat toisilleen haavoja, jotka pitäisi lähteä eläinlääkärillä asti paikkauttamaan. Toivottavasti tästä parivaljakosta tulisi vielä sopuisa pari ja yhteiselo lähtisi sujumaan.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Uhkana kanille: Lämpöhalvaus

Hei! Tämä on ensimmäinen osa uutta uhkana kanille postaussarjaa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa kanien yleisimmistä sairauksista, niiden hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Kanien sairauksista ei välttämättä löydä helposti tietoa internetistä ja tietoa voi joutua keräämään todella monilta eri sivuilta. Ajattelin koota lyhyitä tietoiskuja, joista voisi olla apua kaninomistajille. Käyttämäni lähteet merkitsen aina jokaisen postauksen loppuun. Näistä tietoiskuista voi puuttua jotain tai mahdollisesti voi olla jotain korjattavaa, joten kommentoi, jos havaitset jotain puutteita. Jos epäilet kanillasi jotain sairautta, vie se viivyttelemättä eläinlääkäriin.

Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään kanin lämpöhalvausta. Etenkin näin kesällä kuumuus voi olla suuri uhka kaneille. Kaikki eivät ole välttämättä edes tiedostaneet, että kuumuus voi koitua kanin kohtaloksi. Kanin kyky haihduttaa lämpöä on huono, sillä kani ei pysty hikoilemaan niin kuin ihminen tai läähättämään niin kuin koira. Kun ympäristön lämpötila on korkea, kania uhkaa lämpöhalvaus. Suosituslämpötila kanin ympäristölle on 16-20 astetta. Kani pärjää kuitenkin myös viileämmässäkin lämpötilassa. Jos lämpötila nousee yli 25 asteen, kani ei pääse varjoon eikä kani saa riittävästi raikasta vettä, lämpöhalvauksen riski kasvaa.
Lämpöhalvauksen oireita ovat esimerkiksi kanin haluttomuus liikkua, väsymys ja heikkous, laajentuneet sieraimet, työläs ja tiheä hengittäminen, hengittäminen suu auki ja kuolaaminen. Kani ja sen korvat voivat tuntua käteen kuumilta ja kani voi maata tuskaisen näköisenä. Jos havaitset kanillasi lämpöhalvauksen oireita, on kanin tilaa ryhdyttävä välittömästi hoitamaan. Nopealla reagoinnilla ja tehokkaalla hoidolla kani voi toipua lämpöhalvauksesta kokonaan. Kuitenkin pahimmillaan kani voi hoidosta huolimatta menehtyä.

Jos kanilla on lämpöhalvauksen oireita, siirrä se välittömästi pois lämpöpatterin läheisyydestä tai suorasta auringonpaisteesta varjoon ja raittiiseen ilmaan. Kania tulee viilentää esimerkiksi käärimällä se märkään pyyhkeeseen, sumuttamalla kaniin viileää vettä tai laittaa kanin ympärille kylmiä vesipulloja. Älä kuitenkaan kasta kania veteen, sillä se voi aiheuttaa kohtalokkaan sokkitilan. Kani on vietävä välittömästi eläinlääkäriin, mikäli viilentäminen ei tuota nopeasti tulosta.
Lämpöhalvausta voidaan ennaltäehkäistä esimerkiksi sijoittamalla kanin häkki varjoon ja huolehtimalla, että kanin häkistä löytyy varjopaikkoja ja kanilla on koko ajan raikasta vettä tarjolla. Kanin häkkiin voi laittaa viileitä "laattoja", joilla kani voi makoilla. Älä jätä kania kuumaan autoon tai sijoita häkkiä patteriin kiinni. Kanin ulkoiluttaminen kannattaa ajoittaa viileimpiin vuorokaudenaikoihin (aamu, ilta). Ulkokania ei kannata tuoda kesken talven pitkäksi aikaa sisälle, sillä siirtyminen pakkasesta sisälämpötiloihin voi altistaa lämpöhalvaukselle.

Erityisesti kuumina kesäpäivinä kannattaa välillä tarkastaa kanin vointia. Kanin vointi voi huonontua yllättäen ja siksi on hyvä, että tilan heikentyminen havaitaan ajoissa. Juomapullossa tai -kulhossa oleva vesi lämpenee auringopaisteessa nopeasti, joten vesi tulee tarpeen vaatiessa vaihtaa kylmempään.

Lähteet:

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Mitä meille kuuluu?

Hei! Pitkästä aikaa olen kirjoittamassa uutta blogitekstiä. Kirjoittaminen tuntuu jopa ihan oudolta. Miten siitä onkin kulunut yli puoli vuotta, kun viimeksi jotain oikeasti olen tänne kirjoittanut? Nyt oli pakko tulla näyttämään elonmerkkejä ja kertomaan kuulumisia. Vaikka tämä blogi on käytännössä ollut viimeiset kaksi vuotta hiljaiselolla, niin en ole tämän päivittämistä lopettamassa. Blogi toimii itsellekin niin sanotusti "päiväkirjana", jota voi myöhemmin palata lukemaan. Tarkoituksenani olisi nyt kirjoittaa tätä "päiväkirjaa" useammin ja ideoita postauksiin ja videoihin saa antaa vapaasti.
Kevään ja kesän aikana kaikki kanit ovat täyttäneet vuosia. 5.4. Lumi täytti neljä vuotta, 25.5. Luna täytti kuusi vuotta, 17.6. Mörkö täytti kolme vuotta ja 2.7. Mosse täytti seitsemän vuotta. Niin se aika vaan kuluu ja kaneille kertyy ikää. Mossessa ikä on alkanut jo vähän näkymään. Se ei ole enää niin energinen kuin ennen, vauhti on hieman hidastunut ja se loikoilee mielellään häkissä. Toivottavasti Mosse saa viettää vielä pitkään leppoisia vanhuudenpäiviä.
Alkukesä oli todella kuuma ja kuiva. Onneksi kanilassa oli vähän viileämpää kuin ulkona, ja kanit eivät joutuneet olemaan niin tukalissa lämpötiloissa. Nyt helteet ja lämpö ovat taas palanneet ja jälleen saa olla erityisen tarkkana, ettei kaneilla ole liian kuuma. Vesipullojen vesiäkin saa olla useammin vaihtamassa, ettei ne olisi aivan lämpimiä.

Tänä kesänä ei olla kauheasti kerätty voikukkaa ja piharatamoa kuivatettavaksi. Jonkin verran niitä on kerätty, mutta ei läheskään niin paljon kuin aiempina vuosina. Voisi tässä vielä ryhdistäytyä ja katsoa, jos saisi vielä jotain laitettua kuivamaan. Nyt ainakin olisi lämmintä ja ne kuivuisivat ulkona ihan hetkessä ja sadekaan ei olisi haittaamassa.
Lunaa ja Mörköä on yritetty totuttaa toisiinsa. Näiden kahden neidin yhteiselo ei ainakaan toistaiseksi tunnu onnistuvan. Niiden häkkien välissä on kompostikehikko ja siinä ne tulevat toimeen. Usein ne löytää makoilemasta toisiaan vasten niin, että vain se kompostikehikko on välissä. Kompostikehikon läpi ne käyvät myös haistelemassa toisiaan. Kuitenkin, kun ottaa kompostikehikon pois, ne ovat melkein heti toistensa kimpussa. Molemmat ovat vielä varsin reviiritietoisia, mikä ei juuri helpota asiaa. Totuttamista on kokeiltu myös alueilla, jotka eivät ole kummankaan reviiriä. Siinä ne onnistuvat hetken olemaan sovussa. Tietysti, jos niiden antaisi vain olla samassa häkissä, niin ne varmaan saisivat sovun aikaan. En ole kuitenkaan lähtenyt riskeeraamaan, sillä kaikkien kannalta on helpompaa, jos vältytään mahdollisilta eläinlääkärikäynneiltä. Toistaiseksi ne saavat olla siis häkeissä, joita kompostikehikko erottaa.

Kanit ovat saaneet nauttia ulkoilusta ja ruohon syömisestä. Vuorotellen kanit ovat päässeet ulkoilemaan aitaukseen ja ulkohäkkiin. Tänä kesänä kukaan kaneista ei ole yötäpäivää asunut ulkohäkissä. Jos Lunan ja Mörön saisi joskus vielä kunnolla ystävystymään, niin sitten ne saisivat asua ulkohäkissä. Ketään kania ei viitsi kuitenkaan yksin laittaa isoon ulkohäkkiin asumaan täysin eristyksiin muista kaneista.

Tässä oli näin nopeasti meidän kuulumiset ja muutama kuva, jotka on tässä parin kuukauden aikana puhelimella räpsäisty. Ideoita videoihin ja postauksiin saa esittää, niin saan luotua tänne mielenkiintoista sisältöä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017!

Hei! Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta 2017! Kiitos niille, jotka ovat meidän kuulumisia jaksaneet seurata! Ensi vuonna on luvassa paljon mielenkiintoista sisältöä niin tänne blogiin, YouTubeen ja Instagraminkin puolelle. Tavoitteenani olisi tuottaa kanimaista sisältöä aktiivisemmin. Hyvää Uutta Vuotta 2018!


perjantai 29. joulukuuta 2017

Miten kanit reagoivat ilotulitteisiin?

Hei! Varsinkin näin uudenvuoden lähestyessä kaninomistajan mieleen saattaa herätä kysymys "miten kani reagoi ilotulitteisiin?". Monet eläimet stressaavat ja pelkäävät ilotulitteita. Esimerkiksi monille koirille ilotulitteet aiheuttavat suurta pelkoa. Erityisesti uusia kaninomistajia huolestuttaa se, että miten kani selviää uudestavuodesta. Uutenavuotena tunnetusti ammutaan paljon ilotulitteita, joten tämä kysymys on ihan aiheellinen. Minullekin tulee aina välillä kysymyksiä aiheesta ja siksi ajattelin kirjoittaa postauksen aiheesta, miten kanit reagoivat ilotulitteisiin.

Jotkut kanit pelkäävät tai säikkyvät pieniäkin ääniä. Esimerkiksi pientä kolahdustakin saatetaan säikähtää. Jopa imuri saatetaan kokea uhkaavana ja pelottavana. Miten sitten ilotulitteet, niistähän lähtee paljon ääntä? Vaikka kani olisi arka tai säikkyy pieniäkin ääniä, usein ilotulitteita ei kuitenkaan pelätä. Jos kani reagoi jotenkin ilotulitteisiin, se yleensä enintään vain pamauttaa muutaman kerran takajalkojaan, on ehkä hieman säikympi tai pysyttelee kopissaan piilossa.

Meidän kaneista kukaan ei ole koskaan säikkynyt ilotulitteita. Vaikka rakettien ääniä on kuulunut paljonkin, kanit ovat ottaneet rennosti ja vain makoilleet häkissä. Kanit asuvat meillä sisällä kanilassa, joten en tiedä, kuinka ne reagoisivat, jos asuisivat ulkohäkissä. En kuitenkaan usko, että ulkokanit kuitenkaan reagoisivat voimakkaasti ilotulitteisiin, jos ilotulitteita ei ammuta häkin vieressä. Jos kani asuu ulkohäkissä, varmista ettei ilotulitteita ammuta liian lähellä häkkiä ja ettei ilotulitteet voi vahingoittaa kania.
Kysyin Facebookissa olevasta kanit-ryhmästä, että miten siellä olevien kaniomistajien kanit ovat reagoineet ilotulitteisiin. Loin sinne aiheesta kyselyn, jonka vastausvaihtoehdot olivat ei reagoi mitenkään, reagoi vähän ja reagoi paljon. Vastauksia sain yhteensä 60. Suurin osa (56) vastasi, että kanit eivät ole reagoineet ilotulitteisiin mitenkään. Muutama (4) vastasi, että kanit ovat reagoineet vähän ilotulitteisiin. Kukaan ei vastannut, että kanit reagoisivat paljon ilotulitteisiin. Tästä voisi siis päätellä, että vain harvat kanit reagoivat ilotulitteisiin. Kaikki kanit ovat kuitenkin yksilöllisiä, joten 100% varmasti ei voi sanoa, että kanisi ei reagoi mitenkään ilotulitteisiin.
Kokosin tähän kahdeksan vinkkiä, joiden avulla voit varmistaa kanillesi mahdollisimman turvallisen ja mukavan uudenvuoden. Jos epäröit, miten kanisi suhtautuu ilotulitteisiin, käy tarkistamassa kanisi vointi ja ole kanisi kanssa. Älä kuitenkaan itse rupea liikaa hätiköimään, ettei kanisi vaistoa hätäilyä sinusta. Syytä hätiköintiin ei yleensä ole. Sulje ovet ja ikkunat niin melu vaimenee. Ikkunat voi peittää verhoilla tai sälekaihtimet voi laittaa kiinni, sillä ilotulitteiden välähdykset saattavat häiritä kania. Radion tai tv:n voi laittaa päälle, jotta kova pauke ei kuuluisi. Älä kuitenkaan laita radiota tai tv:tä liian kovalle. Kanille voi antaa herkkuja tai virikkeitä, niin kani voi keskittyä niihin paukkeen sijaan. Varmista, että kanisi häkissä on piilopaikka, sillä sinne kani voi mennä piiloon, jos pelkää ilotulitteita. Kania ei kannata ottaa mukaan ilotulitukseen tai viedä edes ilotulituksen lähelle. Kania ei kannata myöskään ulkoiluttaa silloin kun ilotulitteita räjäytetään.

Jos sinulla on jokin hyvä vinkki tähän aiheeseen liittyen, kerro se kommenteissa!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

† Tilli 1.4.2009 - 22.11.2017

Tilli siirtyi yöllä rauhallisesti paremmille porkkanamaille 22.11.2017. Minulle Tilli oli ensimmäinen kanini ja opin Tillin myötä paljon kaneista. Tilli oli minulle ja sisaruksilleni tärkeä ja siksi suru on suuri. Meidän lisäksi Tilliä jää kaipaamaan myös Mosse. Tilli ja Mosse olivat parhaita kaveruksia siitä lähtien kun Mosse tuli meille poikasena. Tämä on siis Mossellekin uusi ja vaikea tilanne.

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht'äkkiä huomaa 
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Eläinystäväni 22.4.2017

Hei! Olimme Eläinystäväni-messuilla 22.4.2017. Lumi ja Mörkö olivat Suomen Lemmikkikanien järjestämässä näyttelyssä. Tämä näyttely oli Lumille toinen ja Mörölle ensimmäinen. Lumi sai 93 pistettä ja Mörkö 92,5 pistettä. Molemmat saivat 5p. KUMAT. Lumi oli näyttelyn "leppoisa eläkeläinen" ja sai siitä ruokapussin. Mörkö oli näyttelyn "mahtava matami" ja sai siitä heinäpussin. Molemmilla kaneilla meni siis ihan hyvin. Messuilta ostin vain pussin Genesis pellettiä ja lelun. Suomen kaniyhdistyksen arvoista voitin pupumukin ja pupukoristeen.