tiistai 10. kesäkuuta 2014

Poikaset lähtivät

Hei! Nyt on kesäloman ensimmäinen viikko takana, ja viikon aikana on tehty kaikenlaista. Viime viikolla oli muutamia hellepäiviä, ja muutamia sateisia päiviä. Kaksi poikasta lähti uuteen kotiin 30.5, ja 9.6 lähti myös kaksi poikasta uuteen kotiin. Tuleehan niitä ikävä, mutta onneksi meille kotiin jää yksi poikanen! Olimme miettineet että se kotiin jäävä poikanen tulee Lunan kanssa samaan häkkiin, mutta se olikin poika. Joten se kastroidaan, kun se on tarpeeksi vanha. Otin maanantaina ennen kuin ne kaksi poikasta lähti, niin niistä kuvia.










Viime viikolla käytiin Black Bullissa. Sieltä ostettiin lapavaljaat, kun meillä ei sellaisia olekkaan ollut. Ostettiin myös sellainen puinen porkkana, jota kanit voivat jyrsiä. Voin laittaa niistä kuvat seuraavaan postaukseen! Viime viikolla ostettiin myös lisää kompostikehikoita, ja nyt Lunakin saa pienen aitauksen ulos. Lunalle tulee ulos ulkohäkki, mutta vielä ei ole päätetty että millaisen häkin Luna saa.
Otin myös kaverini kaneista kuvia, joita laitan myös seuraavaan postaukseen!

25 kommenttia:

  1. Aivan ylisöpöjä kuvia:3 en ole oikeen ikinä pitäny pupuja söpöinä, mut nää kuvat sai ne näyttää jotenki ihanilta:D

    VastaaPoista
  2. jotain liian söpöö :--3
    mä niin kaipaan omaa kanikaverii ;--3

    VastaaPoista
  3. Ylisöpö kani :3!!♥ Oonkin pienestä pitäen rakastanut kaneja :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Mä oon pienenpänä pelännyt kaneja :D

      Poista
  4. Voi ei, kuinka noista malttaa luopua kun ovat niin söpöjä <3 Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi millään halunnut niistä luopua, mutta ei ne kaikki olisi voineet meille kotiin jäädä. Kiitos :)

      Poista
  5. Aivan ihania kaneja! Mukavan pirteä tää ulkoasukin. Kuvat oli hyvälaatuisia :)

    VastaaPoista
  6. en kestä miten söpöjä!! ♥ nyt haluan kanin. :D


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. aivan iihanan sulosia kuvia ♥.♥ eikä tää ulkoasukaan mikään huono oo, mutta pienellä viilauksella saisit paremman :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ulkoasua mun pitäisi ehkä vähän parannella ;)

      Poista
  8. Tosi hyviä kuvia :) Kivan omaperäinen ulkoasu :)

    VastaaPoista
  9. Et usko kuinka lohdulliselta nuo pikku kanilit näyttävät!

    VastaaPoista
  10. Voi että kuinka söpöjä nuo kanit on :3

    VastaaPoista
  11. Täytyy sanoa, että on todella ihana / söpö idea blogiin. Aivan syötävän suloisia kaneja, nuo sinun kuvasi :3

    VastaaPoista
  12. Kivan värikäs ulkoasu ja ihania kaneja :3

    VastaaPoista
  13. Aijotko koskaan hankkia muita kanirotuja? Esim minirex

    VastaaPoista