lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kani tulee taloon: Mitä tarvitsee kun ostaa kanin?

Hei! Otsikosta varmaan huomasit, että aiheena on tänään: mitä tarvitsee kun ostaa kanin. Ajattelin nyt tehdä tämmöisen "postaussarjan", joka kertoo kanin tulemisesta taloon. Tässä postaussarjassa käsittelen esimerkiksi, mitä pitää huomoida ennen kanin tuloa, mitä tarvitsee kun ostaa kanin ja mitä sen jälkeen kun kani on tuotu kotiin. Toivon, että tästä on hyötyä varsinkin niille, jotka vielä harkitsevat tai haavailevat omasta kanista. Aiemmin olen tehnyt videon aiheesta, mutta siinä en sano ihan kaikkea ja siinä on myös jotain, mitä kani ei edes tarvitse. Tämä on siis vähän päivitetty versio siitä videosta.

Tarvitset kanillesi häkin. Häkin voi ostaa valmiina kaupasta tai tilata netistä, mutta kannattaa miettiä myös muita vaihtoehtoja. Kaupasta ostetut häkit ovat usein kalliita ja pieniä. Itse tekemällä häkin, voi säästää rahaa ja saada haluamansa kokoisen häkin. Häkin voi tehdä puusta ja verkosta tai vaikka kompostikehikoista. Netistä löytää hyvin ideoita häkin tekemiseen.
Jottei häkki olisi aivan tyhjä, kani viihtyisi ja tuntisi olonsa turvalliseksi tarvitset häkkiin kanille piilopaikan. Piilopaikka voi olla vaikka koppi tai jonkinlainen taso. Koppejakin voi ostaa kaupasta valmiina tai sen voi rakentaa itse. Kopiksi käy myös pahvilaatikko.

Häkin pohjalle kannattaa laittaa jotain. Pohjalle voi laittaa esimerkiksi purua tai maton. Usein purut sotkevat niin matto voi olla parempi vaihtoehto. Jos haluat, että häkki pysyisi mahdollisimman siistinä, kannattaa hankkia wc-laatikko. Wc-laatikon pohjalle voi laittaa puupellettiä tai puruja.

Kanin syömistä ja juomista varten tarvitset ruokakulhon ja juomapullon tai juomakulhon. Juomakulhossa vesi ei aina pysy puhtaana tai kani voi kaataa sen, siksi itse käytän juomapulloja. Tarvitset kanille myös heinää ja pellettiä. Heiniä varten kannattaa hankkia heinäteline, jotta heinät pysyvät yhdessä paikassa ja puhtaampina, kuin jos ne olisivat häkin pohjalla.
Tarvitset myös kanille jotain virikkeitä, ettei se tylsisty. Usein kanit tykkäävät pureskeltavista leluista ja aktivointileluista. Virikkeitä voi tehdä itse helposti tai ostaa valmiina kaupasta.
Jos haluat viedä kanisi vaikka pihalle, voi kanille hankkia valjaat. Mahdollisia automatkoja varten tai jos kani pitäisi viedä eläinlääkäriin, voi kanille hankkia myös kuljetuslaatikon.
Jotta kanin kynnet ja turkki pysyisivät kunnossa tarvitset kynsisakset ja harjoja. Ihmisten kynsisakset eivät käy, mutta kaupoissa myydään pieneläimille kynsisaksia. Myöskään tavalliset hiusharjat eivät ole hyviä, vaan kannattaa ostaa kaupasta ihan pieneläimille tarkoitettuja harjoja.
Toivottavasti tästä ei unohtunut mitään olennaista ja tästä oli jollekin hyötyä! Ajattelin, että julkaisen tätä postaussarjaa lisää tasaisin väliajoin ja seuraava osa tulisi noin kahden viikon päästä. 

Kommentoi, oliko tässä mielestäsi kaikki tarpeelliset asiat, mitä tarvitsee kun ostaa kanin!

7 kommenttia:

  1. Hyödyllinen ja kiva postaus, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa tietoa tässä olen hommaamassa kania ja tässä kaikki tieto paitsi häkin pituus

      Poista
  2. Lisäys.Kani ei välttämättä tarvi häkkiä,se voi asua huoneessa tai vaikka koko asunnossa vapaana,tällöin kaikki paikat pitää tosin tehdä kaniturvallisiksi mikä ei välttämättä ole nättiä.
    Omat kanini asuvat huoneessani vapaana,ja häkki=turvapaikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan ideaa siitä, että kanit elävät vapaana sisätiloissa, mutta itselläni ongelma on se, että viikkoisin olen sisäoppilaitoksessa, jossa pupuni tulee asumaan pupulassa muiden kanien kanssa, viikonloppuisin pupulan ylläpitäjä käy hoitamassa pupuja ja kotona meillä on iso koira, joten pupulle on varattu yksi ulkohuone (tottakai on eristykset, lämmitykset yms.). Kun muutan omilleni, kanit tulevat luultavasti olemaan vapaana enemmänkin, mutta tällä hetkellä näillä mennään <3
      Toivottavasti kukaan ei tuomitse minua xd

      Poista
  3. Ei Varmaan tuomitse olet miettinyt asian hyvin ja ajattelet kanin parasta.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyödyllinen 😍

    VastaaPoista