maanantai 16. maaliskuuta 2015

"Blogiurani"

Hei! Tässä postauksessa kerron mahdollisimman tarkasti, että mistä kaikki alkoi ja miten ollaan tässä tilanteessa nyt. Postaus kertoo siis "blogiurastani" ja miten se on edennyt. Tätä postausta oli pyydetty ja olenkin varmaan useampaan kertaan kertonut kani-historiani ja mistä kaikki alkoi, mutta päätin nyt tehdä nyt yhden selvän postauksen tästä aiheesta!

Kaikki lähti siitä, kun Tilli tuli meille syksyllä 2011. Tilli oli ensimmäinen kanini ja kokemusta kaneista ei minulta silloin löytynyt. Pikku hiljaa opin paljon kaikenlaista kaneista ja kanien hoidosta. Tilli oli ollut meillä reilu kuukauden, kun Mosse tuli meille myös. 2011 Marraskuussa kun kaverini oli meillä, mietimme yhteisen blogin perustamista. Se ei onnistunut, koska emme silloin tienneet että blogiin voi lisätä useampia kirjoittajia, emmekä saaneet tehtyä jostakin syystä yhteistä sähköpostistiosoitetta. Kun kaverini lähti meiltä, jäin itsekseni sitten tutkailemaan vähän bloggeria ja sain sitten idean, että teen sitten oman blogin, kun yhteinen blogi ei onnistunut.

Ensimmäisenä laitoin blogin nimeksi kani-asiaa, kunnes vaihdoin sen heti Iinan Kanilaksi. Osoitteeksi oli joku pakko keksiä, joten siihen tuli sitten kani-asiaa ja blogger itse lisäsi siihen 2011. Siksi blogin osoite on kani-asiaa2011.blogspot.fi. Muutamat ovat ihmetelleet, että miksi en vaihda osoitetta. En vaihda osoitetta siksi, että ne ketkä eivät ole googlen kautta blogini lukijoita, ovat tottuneet ja muistavat nykyisen osoitteen. Blogin ulkoasu on ollut aivan alusta asti sama, tietenkin joitakin muutoksia on matkan varrella tullut.

Ensimmäinen postaus koko blogissa oli todella outo. Aina kun tulin kirjoittamaan uudelleen blogiin, jatkoin siihen ensimmäiseen postaukseen sitä. Kirjoitin aina muutaman lauseen ja kerroin mitä kanilassa tapahtuu. Postauksen nimi oli kanien kuulumisia. Harmi, että olen poistanut sen, mutta tälläinen se suurin piirtein oli:

5.11 Tilli söi herkkuja
10.11 Kanit juoksivat ulkona
29.11 Tilli oli vihainen Mosselle
...

Sen jälkeen rupesin tekemään uusia postauksia, enkä enään jatkanut siihen yhteen postaukseen. Postaukset olivat sen jälkeen lyhyitä ja löytyyhän sieltä kirjoitusvirheitäkin. Kuviakaan ei silloin postauksissa usein näkynyt. Kommentteja koko 2012 vuoden aikana tuli todella harvassa ja postauksista päätellen lukijoita oli 2012 noin 10-20. Vaikka lukijoita ei ollut paljon, enkä saanut kuin joihinkin postauksiin kommentteja, jatkoin silti innokkaampana kirjoittamista.

2013 Tein aika paljon postauksia ja lukijoita oli ehkä 20-50(?) Olin oppinut jo jonkun verran bloggerista ja teksteistä löytyikin jo enemmän kuvia.

2014 Vuoden aikana tapahtui paljon kaikenlaista. Kuvia tänne blogiin alkoi tulemaan uudella kameralla ja tekstit olivat taas vähän laadukkaampia, kuin 2013 vuoden blogitekstit. Iinan Kanila- YouTube kanavalle alkoi tulemaan videoita, ensimmäinen arvonta blogissa ja vaikka mitä. Silloin tuli myös ensimmäinen yhteistyöpostaus, joka kertoi kaniaiheisesta sarjakuvakirjasta (kani nimeltä Mulko)

3-Vuotta tänne blogiin on tullut kaikenlaista sisältöä ja varmasti tulee vielä paljon uutta! Lukijoita on melkein 170 ja ihania kommentteja tulee paljon, joista saa innostusta kirjoittamaan lisää. Monet poistavat ensimmäiset postauksensa (tai ne jotka tuntuvat nyt todella tyhmiltä), mutta haluan säilyttää ne täällä blogissa, koska siitä näkee sen kehityksen kirjoittamisessa ja blogin pitämisessä. Näin jälkeenpäin on kiva lueskella vanhoja postauksia. Blogi on vähän kuin "päiväkirja". Jos joku tärkeä tai kiva kaneihin liittyvä asia unohtuu, täältä sen löytää. Täältä löydän helposti kaikki kuvat ja muut tiedot kaneistani. Esimerkiksi reilu vuosi sitten oltiin tälläisissä tunnelmissa!

Kommentoi mitä mieltä olet postauksesta ja jos sinulla on oma blogi, mistä sait idean sen perustamiseen?

11 kommenttia: