maanantai 21. marraskuuta 2016

Ostokset lemmikkimessuilta

Hei! Viime viikonloppuna kävin pikkusiskoni kanssa Helsingissä lemmikkimessuilla. Viime vuonna olin myös lemmikkimessuilla ja silloin mukanani oli Lumi. Tänä vuonna mukana Lumi ei päässyt lähtemään mukaan sen lokakuussa sattuneen haavan takia. Oli kuitenkin ihan hauskaa vain kierrellä ja katsella paikkoja. Yritin sieltä aluksi kuvailla pientä koostetta, mutta siitä ei kuitenkaan tullut tarpeeksi pitkä. Tässä postauksessa näytän kuitenkin nämä meidän pienet messuostokset.
Suomen Lemmikkikanit ry:n pisteeltä ostin Minun kanini kirjan, kanikalenterin ja mukaan sieltä tarttui myös muutama Papanaattori lehti. Minun kanini on kirja, jonne voi kerätä tietoja omasta kanista (esim. kanin tunniste- ja sukutideot, hoitohistoria ja näyttely- ja kilpailutulokset) Ajattelin, että täyttäisin sen kirjan Lumin tiedoilla. Odotan innolla, että pääsen kunnolla täyttämään sitä! Tänä vuonna minulla on ollut käytössä kanikalenteri 2016, joten ehdottomasti oli pakko saada ensi vuodellekin uusi :D
Ostin jostain pisteeltä kaneille muutaman lelun. Näitä leluja ajattelin käyttää kanien joulukalenterissa. Tästä kanien joulukalenterista voin kertoa lisää tässä viikon sisällä.
Lemmikkimessuilla oli todella hauskaa ja innolla odotetaan taas ensi vuoden lemmikkimessuja ;)

Jos kävit lemmikkimessuilla niin kerro, millaista siellä oli mielestäsi ja mitä tarttui messuilta mukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti